Flavour Of The Monthissa kiirastorstain “punk-special”
Turkulainen indieklubi Flavour Of The Month pistää 1.4. kiirastorstain ja aprillipäivän kunniaksi hiukan tavallista enemmän punkiksi. Ihan tanakinta hardcorea ei toki ole luvassa, vaan FOTM pysyy leviskässään ja tarjoilee punk-henkistä ja -taustaista musisointia omasta näkökulmastaan.
Illan avaa juuri turkulaisella pikkumerkillä Airiston Punk-levyt seiskatuumaisen vinyyli-EP:n julkaissut Jukka Kiesi, jonka akustinen punk-trubadurismi haisee aidolta ja puhkuu silkkaa asiaa.
Sessioiden ulkomaalaisvieraan osassa kuullaan saksalais-suomalaista Martti Trillitschiä, joka esiintyy vinksahtaneen aliaksensa Mäkkelä’s Trash Loungen takaa. Vanhasta brittipunkista, pubrockista ja amerikkalaisesta vaihtoehtorokista musiikilliset juurensa versonut Martti tunnetaan paitsi miehenä, joka esitteli saksalaisille Eläkeläiset, myös sooloartistina, jonka musiikissa yhdistyvät Billy Bragg, jenkkiläiset singer-songwriterit sekä suomalainen melankolia.
Pääesiintyjänä lavalle nousee debyyttiesiintymisensä tekevä 1981. Nimensä mukaisen vuoden punkin ja uuden aallon innoittama yhtye on innoittunut mm. bändeistä kuten The Mob, Crass, Joy Division sekä New Model Army ja tiedossa on ennakkotietojen mukaan “lohdutonta mutta ajoittain myös äärimmäisen tanssittavaa kuravelliä”…
lyhyesti:
FLAVOUR OF THE MONTH esittää:
1981
Mäkkelä’s Trash Lounge (GER)
Jukka Kiesi
+ FOTM DJ team plays punk, rock & fight songs
to 1.4. 2010, klo 21-03
Pikku-Torre, Yliopistonkatu 30, Turku
liput 4€
Airiston punk-levyt at myspace (Jukka Kiesi songs and more)
1981 at myspace
Mäkkelä’s Trash Lounge at myspace
Unfortunately it looks like I’m going to miss this one myself, because I’ve got the flu (or the playoff fever) and it doesn’t seem to give up too easily. Three evenings of 38° C fever and eventhough it looks like the worst is behind, tomorrow comes a little too soon.